Kuukauden painotyö - Joulukuu

Saint-Gobain Weber Oy Ab - Suorapostikampanja

Saint-Gobain Weber Oy Ab - Lattiatuotteet-esite

Saint-Gobain Weber lanseerasi uudet pumpattavat lattiatasoitteet, jotka säästävät ympäristöä, aikaa ja rahaa. Niiden kehittäminen on ollut Saint-Gobainin pohjoismaiden yhteinen projekti, ja myös markkinointimateriaalien suunnittelu, toteutus ja painatus on tehty Suomessa.

Weber on mineraalisten rakennusmateriaalien kansainvälinen markkinajohtaja. Lattiatuotteiden kehityksessä on hyödynnetty vahvasti suomalaista osaamista, sillä Weberin lattiatuotteiden osaamiskeskus sijaitsee Paraisilla. Suomessa myytävät lattiatasoitteet valmistetaan myös täällä ja pääosa niiden raaka-aineista on kotimaisia.

Weber haluaa omalta osaltaan olla alan edelläkävijä, kun kehitetään energiatehokkaita, viihtyisiä ja turvallisia rakentamisen ratkaisuja. Uudet pumpattavat lattiatasoitteet näyttää tavoitteet myös toteen. Tasoitteiden hiilijalanjälki on vanhoihin tuotteisiin verrattuna jopa 35 prosenttia alhaisempi ja paremman leviävyyden ansiosta menekki on vähäisempi. Tuotekehityksessä on kiinnitetty huomiota myös muun muassa koko prosessin tehokkuuteen ja työergonomiaan. Uudet lattiatuotteet lanseerataan kaikissa pohjoismaissa talven aikana.

Konsepti- ja kampanjasuunnittelusta sekä painettavien ja digitaalisten materiaalien ulkoasusta ja toteutuksesta on vastannut Visuaalinen Pinta Oy. AD Maija Volotinen kertoo että lähes vuoden kestänyt suunnitteluprosessi oli erittäin mielenkiintoinen ja myös vaativa, koska eri maiden ajatukset esimerkiksi ilmeen suhteen vaihtelivat suuresti. Suunnittelutyö oli hyvin laaja – tuotteiden nimistä esitteisiin ja digitaalisiin materiaaleihin.

Kuukauden painotyöksi valittiin suorapostikampanjassa käytetty esite, jonka rakenne on poikkeuksellinen. Kun esitettä kääntelee, siitä avautuu neljä eri sivua, vaikka se aluksi näyttääkin normaalilta kaksipuoleiselta kortilta. Materiaaliksi valikoitui vaalea ja hyvän opasiteetin omaava Algro Design Duo, jossa painetun pinnan laatu oli erinomainen. Esitteiden painamisesta on vastannut Erweko Oy.

Asiakas: Saint-Gobain Weber Oy, Helsinki
Suunnittelu: Visuaalinen Pinta Oy, Helsinki
Paino: Erweko Oy, Helsinki
Materiaali: Algro Design Duo 300 g/m2
Värillisyys: 4/4 väriä
Sidonta: Stanssaus ja nuuttaus, liimaus