Kuukauden pakkaus - Tammikuu

Marimekko Oyj – lahjapussit ja -kääre

Marimekko-logo toimi Marimekon pakkausuudistuksen lähtökohtana.

Marimekko on suomalainen designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin.

Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Marimekko-tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2014 tuotteiden brändimyynti oli 187 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 94 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on yli 140 eri puolilla maailmaa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue. Konsernin palveluksessa on noin 500 henkeä. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä.

Marimekko-logo syntyi vuonna 1954. Armi Ratia halusi logosta yksinkertaisen ja ajattoman. Logo muokattiin Olivetti-kirjoituskoneen kirjasimista. Yrityksen logo toimi lähtökohtana myös tässä pakkausuudistuksessa.

”Kun lähdimme uudistamaan pakkauksiamme, syntyi ajatus Marimekon logon käyttämisestä kuvion omaisesti. Olemme kuvioiden ja värien talo, joten halusimme muodostaa myös logostamme kuvion”, kertoo Marimekolla pakkausuudistusprojektia vetänyt designin projektipäällikkö Pirkko Heikkilä.

”Uudet pussit ja käärepaperi mahdollistavat nyt ajankohtaisten uusien mallistojen värimaailmoiden peilautumisen myymälöiden pakkauskonseptiin kätevästi ainoastaan logokuvioiden painoväriä vaihtamalla. Esimerkiksi kevään mallistoissa löytyvät raikkaat pinkki ja vihreä ovat klassisen mustavalkoisen ohella logokuvioiden ensimmäiset väritykset, joista osaava myymälähenkilökuntamme soveltaa kuhunkin lahjatilanteeseen sopivan lahjapaketoinnin”, hän jatkaa.

Marimekon laajasta lifestyle-valikoimasta löytyy tuotteita astioista kodintekstiileihin sekä laukuista ja huiveista vaatteisiin. Logopainetut pussit ja käärepaperit mahdollistavat eri tuotteiden sujuvan pakkaamisen.

”Pussien eri pohjaratkaisut mahdollistavat erilaisten tavaroiden kätevän pakkaamisen. Marimekon tuotteita ostetaan paljon lahjoiksi, joten käärepaperi taas mahdollistaa isojenkin tuotteiden pakkaamisen. Pussien käytettävyydestä on saatu hyvää palautetta myymälöistämme. Ne ovat monipuolisesti toimivia”, sanoo Pirkko Heikkilä.

Pakkausuudistus palvelee myös viime vuonna uudistettua Marimekon myymäläkonseptia, joka tukee Marimekon mallistojen ja visuaalisen ilmeen selkeyttämistä.

”Marimekon pakkaustarvikeuudistus sai alkunsa halusta päivittää myös myymäläpakkaukset vastaamaan uudistuneiden mallistojen henkeä ja visuaalisuutta. Yksi ensimmäisiä linjauksia uudistuksessa oli projektiryhmän yksimielinen päätös muovikasseista luopumisesta. Vaikka Marimekon käyttämät muovikassit tehtiin osittain kierrätysmateriaalista, ja tekemämme kyselyn mukaan kasseja käytetään keskimäärin enemmän kuin kerran, muovi on ympäristön kannalta haastava materiaali”, sanoo Pirkko Heikkilä.

Jatkossa Marimekon tuotteet pakataan myymälöissä Forest Stewardship Councilin (FSC) sertifioimista kestävästi hoidetuista metsistä peräisin olevista puukuiduista valmistettuihin täysin kierrätettäviin ja luonnossa hajoaviin paperituotteisiin.

Asiakas: Marimekko Oyj
Graaf. suunnittelu: Marimekko: AD Juha Murremäki ja Graphic Design Team
   
Tuote: Lahjakääre
Koko: 70 cm, 5 kg rulla
Materiaali: Valkoinen päällystämätön paperi 80 g / m2
Painatus: Flexo, 1-väri
Paino: Pyroll Lempäälä (Pyrollpack Oy)
   
Tuote: Tasapohjapussit
Koot: 440 x 260 x 905 mm ja 220 x 200 x 85 mm
Materiaali: Valkoinen päällystämätön paperi 80 g / m2
Painatus: Flexo, 1-väri
Paino: Pyroll Lempäälä (Pyrollpack Oy)
   
Tuote: Laakapussi
Koot: 320 x 160 mm
Materiaali: Valkoinen päällystämätön paperi 80 g / m2
Painatus: Flexo, 1-väri
Paino: Pyroll Lempäälä (Pyrollpack Oy)