Kuukauden pakkaus - Marraskuu

Bunge Finland Oy – Sunnuntai + Voi –kääre

Jotta onnistuisit aina. Bunge Finland Oy on lanseerannut uuden Sunnuntai + Voi –rasvaseoksen. Kääreessä on käytetty kahdeksaa eri väriä, joista premium-vaikutelmaa kääreeseen luo kultaväri.

Bunge Finland Oy on ainoa suomalainen margariinivalmistaja. Yrityksessä on tehty jo yli 60 vuoden ajan uraauurtavaa työtä margariinien erityisosaajina ja kehittäjinä. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu kuluttajille, suurkeittiöille ja teollisuudelle kehitettyjä terveellisiä ja terveyttä edistäviä, laadukkaita ja hyvänmakuisia kasvipohjaisia margariineja, levitteitä, kasviöljyjä, ja pakastetaikinoita. Bunge Finland Oy:n tunnettuja tuotemerkkejä ovat mm. Keiju, Keiju Alentaja, Sunnuntai, Kultasula ja Raisa.

Bunge Finland Oy on lanseerannut uuden Sunnuntai + Voi –rasvaseoksen. Bunge Finland Oy:n tuotepäällikkö Sanna Niemelän mukaan ”tuote sopii erityisesti leivontaan, ja sekoittuu hyvin taikinaan jopa jääkaappikylmänä. Tuotteessa on 40 % voita ja 20 % rypsiöljyä. Rasvaseos tekee taikinasta helposti muokattavan ja kuohkean. Puolen kilon paketissa myytävä rasva valmistetaan Suomessa, Raisiossa sijaitsevalla tehtaalla.”

Tuote on pakattu perinteiseen kääreeseen, jotta sitä on helppo käyttää. Kääreessä on mm. rasvan annostelua helpottava mitta-asteikko. Pakkauksen grafiikassa toistuu sama asettelu kuin muissakin Sunnuntai-sarjan rasvakääreissä. Pakkauksen suunnittelijan Ari-Pekka Lehtisalon mukaan ”Sunnuntai-kääreiden yleisvisu antaa hyvin mahdollisuuden joustoihin, mutta tietyt peruselementit ovat tunnistettavissa jokaisessa pakkauksessa. Tämä on ensimmäinen Sunnuntai-pakkaus, missä poikettiin kuvituksen linjasta.”

Tuotteen premium-ilme luotiin mm. värien avulla. Painatuksessa käytettiin kahdeksaa väriä. Peittovalkoinen antoi mahdollisuuden kultavärin käyttöön. Tämä metallimainen efekti kääreen yläkulmassa symboloi tuotteen korkeaa laatua ja lopputuloksen herkullisuutta.

Asiakas: Bunge Finland Oy
Tuote: Sunnuntai + Voi Rasvaseoslevite 500 g
Koko: Leveys 202 mm, katkaisupituus 270 mm
Materiaali: Voikääre/rasvakääre-laminaatti 77g/m2
Painatus: Flexo, CMYK + 3 x PMS + valkea
Pakkaussuunnittelu: Mainostoimisto Namutehdas Oy, AD Ari-Pekka Lehtisalo
Paino: Pyroll Joensuu (KM-Pakkaus)