Suomi  |  In English
PyrollKonserniesittelyPyroll Plus -lehtiLogo ja graafinen ohjeistoLinkitYhteystiedotReiskan MaratonUutiset

Pyroll - Arkista menestystä

Sopimusjalostus Pakkaukset Paperitukku

Pyroll > Konserniesittely
 Hallitus ja johtoryhmä
 Konserniyhtiöt
 Historia
 

Konserniesittely

 
Pyroll on yksi Pohjoismaiden johtavista paperin, pahvien ja kartonkien jalostajista. Olemme suomalainen, yksityisesti omistettu konserni. Yhden miehen yrityksenä alkunsa saanut Pyroll on kasvanut ja kehittynyt määrätietoisesti koko olemassaolonsa aikana. Tänä päivänä työllistämme noin 500 henkilöä ja toimimme yhdellätoista paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Puolassa. Liikevaihtomme on noin 80 miljoonaa euroa.

Missiomme on tuottaa asiakkaillemme tehokkuutta, laatua ja tulosta.

Pyrollin liiketoiminta jakautuu kolmelle toimialalle:

Pakkaukset-toimialan ydintehtävä on tarjota kokonaisvaltaisia pakkausratkaisuja pakkaavalle teollisuudelle sekä kaupalle. Tärkeimmät tuoteryhmämme ovat kotelot, kääreet sekä paperi- ja muovipussit. Täyden palvelun konseptimme onkin tehnyt meistä markkinajohtajan useilla toimialueillamme.

Paperitukku-toimiala on yksi Suomen merkittävimmistä paperitukkureista. Tuotevalikoimiimme kuuluvat taide- ja offsetpainopaperit sekä graafiset pahvit ja kartongit. Asiakaskuntaamme edustavat kirjapainot, kustantajat, mainos- ja viestintätoimistot sekä näiden asiakkaat ja sidosryhmät. Toimimme osana Euroopan kolmanneksi suurinta paperitukkuketjua, Igepa Groupia.

Jalostus-toimiala arkittaa ja uudelleenrullaa paperia ja kartonkia vuosittain yli 200 000 tonnia. Olemme Euroopan johtava toimialalla ja maailmanlaajuisestikin edelläkävijä. Tavoitteenamme on tehostaa sekä paperi- ja kartonkiteollisuuden että niiden asiakkaiden liiketoimintaprosesseja.
Hae sivustolta | Sivukartta